Painikoulu
Painikoulu on hyvä tapa aloitttaa monipuolinen ja vauhdikas liikunta- ja urheiluharrastus.
Paini kehittää monipuolisesti nopeutta, voimaa, kestävyyttä, ketteryyttä, koordinaatiota ja notkeutta. Jo painikoululaisten harjoitukset kehittävät selvästi poikien ja tyttöjen liikunnallisia valmiuksia, mikä näkyy erityisesti harrastajien hyvänä vartalonhallintana. Painiharrastuksen voi aloittaa noin 6-7 vuoden iässä. Harrastuksen voi kyllä aloittaa hieman vanhempanakin. Painikoululaiset harjoittelevat 1-2 kertaa viikossa. Painikoululaisten harjoituksissa pelataan, voimistellaan, jumpataan, harjoitellaan painiliikkeitä ja jonkin verran jo painitaankin.
Painikoululaisille järjestetään myös painikilpailuja, joissa harrastuksen hiljattain aloittaneet pääsevät halutessaan osallistumaan kilpailuihin. Näissä kilpailuissa on yleensä varsin hyvä ja joskus kiihkeäkin tunnelma, kun nuoret tytöt ja pojat eläytyvät kisatapahtumiin.
Painiharrastuksen aloitus ei vaadi suuria välinehankintoja. Varustukseksi riittää aluksi t-paita, jumppatossut ja verryttelyhousut. Tervetuloa tutustumaan seuramme painikoululaisten harjoituksiin!
Tällä hetkellä painikoulu on jaettu kahteen ryhmään - nassikkaryhmä ja painikouluryhmä. Nassikkaryhmä harjoittelee kerran viikossa tiistaisin ja siinä harjoittelevat painiharrastusta aloittavat lapset. Painikouluryhmässä harjoittelevat noin 2-4 vuotta lajia harrastaneet. Kts. harjoitusajat.
Lisätietoja Erkki Mäkinen, puh. 041 544 2677, Jyrki Kohtala, puh. 040 517 6043, Eksa Syrjänen, puh. 0400 976 180.
Vuonna 2010 harrastusmaksut ovat seuraavat:
- nassikkaryhmä 60e/vuosi. Syksyllä aloittavien harrastusmaksu 35e/syyskausi 2010
- painikoulussa 100e/vuosi
Harrastusmaksu sisältää valmennuksen, lisenssin (vakuutus) ja kilpailukulut.